Katseessasi on kaikki

Haluan jakaa kanssasi jotain siitä, mitä olen oppinut osallistuessani retriiteille. Retriittiolosuhteet mahdollistavat minulle todella intensiivisen työskentelyn: jotain sellaista – jota ainakin minun – on mahdotonta saavuttaa arkiolosuhteissa.

Retriittityöskentelyn kauneus on omassa kokemuksessani siinä, että olemme niin intensiivisesti läsnä itsellemme ja toisillemme. Yksi syvästi tyydyttävimpiä kokemuksia itselleni on silmiin katsomisen kautta tapahtuva todellinen kohtaaminen.

Kun olen täysin avoin katseessani ja tulen kohdatuksi siinä toisen ihmisen yhtä avoimen katseen kautta, koen tulevani todella nähdyksi. Syvällä, todellisella tavalla vastaanotetuksi ja kohdatuksi. On yhtä lailla kaunista, että tiedän voivani itse antaa tämän kokemuksen toiselle ihmiselle.

Olen jo pitkään määrittänyt ihmissuhteitteni mielekkyyden läsnäolon laadun perusteella. Koska statuksesi, saavutuksesi ja ulkonäkösi eivät mielestäni kerro mitään kovin keskeistä, voin keskittyä siihen, mikä minusta on oleellisinta: minkälaista läsnäolosi laatu on ja miten se kohtaa omani. Mitä voimme yhdessä muodostaa, mitä kohtaamisessamme todella tapahtuu ja minkä uuden syntymisen se mahdollistaa. Katse on tässä oleellinen portti.

Kun ihmisen sydän on murtunut ja jos tämä murtuminen on johtanut rakkaudelle avautumiseen, se näkyy silmistä. Aina. Tunnistan tällaisen ihmisen katseessa usein jotain omaa. On kuin ennen ensimmäistäkään sanaa jakaisimme jonkin syvän kokemuksen yhteydestä.

Katseessaan todella läsnä oleva ja katseen kautta rakastava ihminen on kauneinta mitä tiedän.

Avoin katse voi tuntua myös haastavalta ja se voi kutsua tuntemattomille vesille. Katse voi olla sukellus ja se voi vaatia paljon rohkeutta. Kun katson sinua avoimesti ja syvästi olen aina myös hyvin haavoittuva ja altis. Toisiaan todella silmiin katsovat ihmiset ovat samaan aikaan turvassa ja täysin vieraalla maaperällä. Tällä hetkellä haastan itseäni uskaltautumaan yhä syvemmälle herkkyyteen ja haavoittuvaisuuteen myös katseessani, ilman täyttä varmuutta siitä, miten lopulta tulen nähdyksi ja kohdatuksi. Koen nyt olevani riittävän vahva, jotta voin olla katseessani näkyvillä.

Katseen laadusta oppii paljon vielä retriitin jälkeenkin. Kun itsellä on yhä päässä ”retriittisilmät” ja oma katse on auki, seuraa mielenkiintoisia oppimistilanteita. Väitän, että suurin osa meistä kulkee päiviäkin kohtaamatta katseellaan oikeasti ketään tai kokien, ettei itse tule nähdyksi. Kun joku sitten todella katsoo silmiin, voi sen vaikutus ”lennättää selälleen”. Suora, avoin ja intensiivinen katse voi saada vastaanottajansa perääntymään muutaman askeleen, sekoamaan sanoissaan tai pudottamaan käsistä tavaroita. Kokemusta on.

Meillä on usein kohtaamisissakin niin kiire tuottaa niihin jotain sisältöä: puhetta, menoa ja meininkiä, että saatamme unohtaa meillä olevan jotain vielä oleellisempaa annettavaa. Oman katseemme avoimuus ja sen tuoma mahdollisuus antaa toiselle ihmiselle kaikista kaunein lahja: todellinen nähdyksi tulemisen kokemus.