Ei ole olemassa jotain erillistä itseä, joka esiintyy vain meditaation tai joogan aikana, vaan me olemme aina me – enemmän tai vähemmän kontaktissa itseemme. Mitä tahansa opimmekaan matollamme tai tyynyllämme, on meidän tuotava arkeen, muuten harjoitus muuttuu kuplaksi, joka ennemmin tai myöhemmin puhkeaa ja paljastaa sen, minkä laatuinen kontakti meillä itseemme on tai onko kontaktia ylipäätään. Paitsi määrämuotoisella harjoituksella, yhteyttä omaan itseen voi syventää myös aivan arkisilla asioilla: Voin valita käydä kaupassa tietoisesti. Voin valita katsoa kadulla kulkevaa humalaista tietoisesti. Voin valita havaita tunteeni, kun joku tönii minua ruuhkabussissa. Voin valita olla läsnä itselleni, kun väsyn siihen mitä ympärilläni tapahtuu. Voin valita levätä omassa ärtymyksessäni, kuunnella itseäni lempeästi, hyväksyä sen mitä juuri nyt on. Sallin tunteeni, saan olla kiukkuinen, väsynyt, negatiivinen. Toisaalta voin katsoa ympärilleni tarkkaavaisesti, huomata kauneutta pienissä asioissa, hymyillä takaisin, kun minulle hymyillään, valita kohdella huomaavaisesti minulle vierasta ihmistä.
Syvempi yhteys omaan itseen on suostumista omaan ja toisten inhimillisyyteen, jaettuun ihmisyyteen. Sen hyväksymistä, että sitä parempaa maailmaa, jota meistä jokainen odottaa ja johon jokainen haluaisi kuulua, ei ole jossain muualla, vaan se on ja se luodaan joka päivä meidän keskuudessamme meidän toimestamme.
Uskallanko katsoa silmiin? Uskallanko sanoa, hei, kiitos ja anteeksi? Onko minulla varaa henkiseen vieraanvaraisuuteen ilman, että mietin ensimmäisenä mitä itse saan, jos toimin huomaavaisesti toista kohtaan? Joku fiksu on joskus sanonut: ”Sometimes the kindest people have had the hardest lives.” Siinä vaiheessa, kun tarpeeksi monta kertaa on menettänyt tarpeeksi isoja asioita tarpeeksi kipeällä tavalla, alkaa valjeta miten turhaa on kitsastella hyvyyttä: hyvä ihminen ei ole täydellisessä jooga-asanassa täydellisen viherpirtelön juonut superhenkistynyt joogi (vaikka voi hänkin sellainen olla!), vaan se, joka harjoittaa henkistä vieraanvaraisuutta oman arkensa keskellä ymmärtäen, että sen minkä teen toiselle teen aina myös itselleni.
Comments are closed.