Outo vieras koputti oveeni. –Hei mä olen Hellyys, vieras totesi. Hieman oudoksuin tätä yllättävää visiittiä: eihän nykymaailmassa kukaan enää pyytämättä kylään tule. –No, tule nyt sisälle sieltä eteisestä, tokaisin Hellyydelle ja Hellyyshän tuli.
Suhtaudumme hiljaisuuteen vastahakoisesti. Kun olemme suorittaneet yhden päivän, kiirehtineet viikon, juosseet kuukauden, toisen, kolme, tulee ehkä mahdollisuus hetken hiljaisuudelle. Mielellään ei silloinkaan. Hiljaisuus saa meidät levottomaksi: miksei täällä kuulu mitään, miksei tapahdu? Pistäisinkö ääntä tulemaan ulkopuolelta tai itsestäni? Hiljaisuus…
On olemassa tiettyjä selkeitä asioita, joita ilman en olisi koskaan päässyt todelliseen kontaktiin itseni kanssa ja joita ilman en pystyisi tätä kontaktia ylläpitämään. Vaikka olisin lukenut mitä ja osallistunut vaikka mille kurssille, en olisi pystynyt luomaan syvää yhteyttä itseeni ilman…
Ensin pysähdyt. Sitten antaudut hiljaisuudelle. Hiljaisuudessa antaudut kuuntelemaan itseäsi. Ja kuunnellessasi itseäsi antaudut sille, mitä todella haluaa nousta tietoisuuteesi. Todellinen kontakti omaan itseen alkaa pysähtymisestä. Pysähtymisessä olennaista ei ole sen kesto tai ulkoinen muoto: jokainen varmasti tietää minkälaista on meditoida…