Otsikko on kaikessa yksinkertaisuudessaan se mitä nykyään omassa hiljaisessa hetkessäni pyydän päivittäin. Vuolaat toiveet ja itselleni ominaiset sanaryöpyt universumin suuntaan ovat jo pitkään loistaneet poissaolollaan. Onhan minulla toki usein asiaa korkeammalle voimalle, mutta löydän itseni toistuvasti siitä kokemuksesta, että minun…
Kyllä vain. Toisillakin on oikeus omaansa, mutta sinulla on silti oikeus omaasi. Aivan totta: asioista ei ehkä ole olemassa absoluuttista totuutta, mutta silti sinulla on oikeus omaan totuuteesi sinun kokemuksestasi. Ja niinpä niin: tämä ja tuo taho ovat antaneet ymmärtää,…
Haluan jakaa kanssasi jotain siitä, mitä olen oppinut osallistuessani retriiteille. Retriittiolosuhteet mahdollistavat minulle todella intensiivisen työskentelyn: jotain sellaista – jota ainakin minun – on mahdotonta saavuttaa arkiolosuhteissa. Retriittityöskentelyn kauneus on omassa kokemuksessani siinä, että olemme niin intensiivisesti läsnä itsellemme ja…
Joskus sen myöntäminen itselle, että haluan, kaipaan ja tarvitsen, on todella vaikeaa. Olemme ehkä sisäistäneet, että tarvitsevuus on jotenkin riskialtista, jotain epätoivottavaa, joka tekee meistä haavoittuvaisia ja riippuvaisia muista ihmisistä tai asioista. Oma tarvitsevuus saattaa hävettää tai herättää jopa itsevihaa.…
Hankalassa tilanteessa olemme usein valmiit tekemään lähes mitä tahansa, jotta meidän ei tarvitsisi olla juuri siinä missä olemme kokemassa sitä mitä oikeasti tapahtuu. Tilanteissa heräävät tunteet saavat meidät hämmennyksiin ja ensimmäinen vaihtoehto on paeta, eli sivistyneemmin väistää tavalla tai toisella.…