Naisten keskuudessa puhutaan yleensä ennemmin tai myöhemmin siitä, miten miehet eivät kestä vahvoja naisia. Hyvin usein puhujana on ”no bullshit” -tyyppinen henkilö, josta huokuu enemmänkin kovuus kuin vahvuus. Mikä näiden kahden ero sitten on?
Koen vahvuuden kykynä seistä omassa voimassa ja olla se kuka on silloinkin, kun ympärillä olevat ihmiset koittavat horjuttaa. Vahvuus ei ole ylikävelyä tai alistamista, ei ”paikan osoittamista” toiselle tai pätemistä. Vahva ihminen pärjää omillaan, mutta osaa ja uskaltaa tarvita muita.
Näitä käytösmalleja sen sijaan ei löydy kovuudesta.
Vahvuuden mieltäminen sellaiseksi elementiksi, jota mies ei kestä, eli kovuudeksi, on panssarin asettamista itsen ympärille. Kovuudesta tulee tavaramerkki ja suoja aitoa vuorovaikutusta vastaan.
Usein kovuus on sitä heikkoutta, joka syntyy, kun emme uskalla nähdä totuutta itsestämme: että olemme yhtä lailla tarvitsevia olentoja kuin kaikki muutkin. Omavoimaisuutemme alle kätkemme haavoittuvuutemme ja inhimillisyytemme: ne asiat, joiden kautta voisimme aidosti tulla kontaktiin toisten kanssa kokonaisina omina itsenämme.
Kovuuteen liittyy murtuminen
Kun lasi tippuu kivipinnalle, se särkyy. Kun pahvimuki tippuu, se korkeintaan saa muutaman naarmun: on selvää, että lasi on kovempi, mutta kumpi astia on tässä vahvempi?
Ihminen, joka ei ole kova vaan vahva, voi olla myös herkkä, lempeä ja tarvitseva. Vahva ihminen kykenee kannattelemaan itseään, mutta ei häpeä sitä, että tarvitsee muitakin kuin itseään.
Jos olet ”kova muija”, voi olla hyvä miettiä, miten rinnallesi osuukin niin usein jollain tavalla heikko, vastuuton tai keskenkasvuinen mies.
On todennäköisempää, että aidosti vahva ihminen saa rinnalleen kaltaisensa, mutta kova saa rinnalleen ihmisen, jolla on paljon niitä ominaisuuksia, joita kovuudella koitetaan peittää.
Koska kovuuden ehtona on se, ettemme tarvitse muita, on suurin herkkyysharjoitus opetella tutustumaan omaan tarvitsevuuteen ja lopulta myös uskaltaa tarvita muita.
Comments are closed.