Meihin on hyvin syvälle iskostunut ajatus siitä, että painon hallinta on yhtä kuin elämän hallinta. Ja hyvä elämä on hallittua elämää. Väitän, että tämän seurauksena osa meistä kantaa mukanaan riittämättömyyden tunteita ja alitajunnassa myllertävää jatkuvaa ahdistusta siitä, että ”näille kiloille on kohta pakko tehdä jotain.”
Minkälaista elämämme olisi, jos kaikki se energia minkä käytämme painomme kanssa kamppailuun, vapautuisi käytettäväksi johonkin todelliseen ja merkitykselliseen? Suostumalla painokamppailijan identiteettiin juutumme nappuloiksi turhanaikaiseen peliin, jota kukaan ei koskaan voita.
Suhde itseen voi olla hyvinkin kimurantti, jos on tottunut arvottamaan itseään peilin tai vaa´an kautta. Itsekin olen kasvanut ympäristössä, jossa painolle on annettu valtavan paljon huomiota ja elin vuosia elämästäni ”ryhdistäytymisen ja romahtamisen luupissa”.
Olen sittemmin tehnyt päätöksen astua syvään ystävyyteen kehoni kanssa. Tällä ystävyydellä ei ole ehtoja. Enää en elä luupissa, enkä anna painoni määritellä ihmisarvoani.
En ole tilivelvollinen painostani
Olen purkanut ryhdistäytymisen pakon ja sen kautta elämääni muodostuneen ryhdistäydyn-romahdan -painoluupin pois asteittain. Ensimmäinen asia oli tulla ylipäänsä tietoiseksi tästä luupista ja sen jälkeen kiinnittää erityisesti huomiota ryhdistäytymisen tarpeeseen sen noustessa.
Minulle on ollut tärkeää tulkata ryhdistäytymisen tarvetta toisin: mitä yritän hallita, ja nähdä se mitä minussa nousseita hoivan, tuen tai levon tarpeita olen ohittanut mahdollisesti jo aikapäiviä aiemmin. Ryhtiliikkeissä on näkemykseni mukaan kyse oman itsen tukahduttamisesta monella tasolla. Siksi olen halunnut tulla tietoisemmaksi ja antaa rakentavalla tavalla tilaa hersyvyydelleni, runsaudelleni ja impulsiivisuudelleni.
Yksi tärkeistä päätöksistäni on myös ollut ”painopuheen” lopettaminen. En suostu enää siksi ihmiseksi, jonka on pakonomaisesti tehtävä tiliä painostaan, tai joka aloittaa aina toteamalla, että on lihonut/laihtunut/aloittanut taas jonkin dieetin… Painopuhe voi olla hyvin syvälle juurtunut olemisen tapa, josta luopumisella on radikaaleja vaikutuksia.
On ollut mielenkiintoista huomata, miten vaikea joidenkin ihmisten on hyväksyä sitä, että ”tuo tuosta vain lopetti painopuheen”. Kun oma tai muiden painonvaihtelu ei ole keskustelunaiheiden joukossa, voi edessä olla tukalia hetkiä. Uskallan kuitenkin väittää seuraavaa:
jos et halua, että painosi kertoo sinusta, älä itse jatkuvasti kerro painostasi. Roolittamalla itsemme uudelleen opimme kokemuksellisesti sen, että meissä on paljon oleellisempiakin asioita kuin paino tai ulkonäkö. Tämä on syvän arvostuksen osoittamista itselle.
Uskallan olla enemmän
Uudelleen roolittamisessa on minulle ollut avuksi sen ymmärtäminen, että en ole velvollinen kantamaan painokamppailijan identiteettiä. Elämälläni on muita, tärkeämpiä tarkoituksia ja tavoitteita kuin jonkin tietyn painon tai ulkonäön saavuttaminen. Vaikein – ja samalla merkittävin – valintani on ollut luopua painokamppailijan identiteetistä riippumatta siitä mitä kulloinkin painan.
Apua olen saanut seuraavista kysymyksistä: mitä jos tämä minä juuri tällaisena olisi se, jonka todella hyväksyn ja jota rakastan ja arvostan? Energiaa vapautuisi paljon – mihin käyttäisin sen?
Jos missään ei olisi mitään mittaria sille, miltä minun tulisi näyttää tai mitä painaa, minkälaista elämäni silloin olisi?
Kehokontaktini oli pitkään ”epäsuora”, eli tunsin kehoni vain ikään kuin ulkopuolisen, arvostelevan katseen kautta. Kehon ääriviivoja oli vaikea hahmottaa. Painokamppailijan identiteetistä luopumisessa onkin ollut oleellista rakentaa kehosuhdetta uudestaan aktiivisesti.
Keskeistä minulle on ollut tulla läsnä olevaksi omaan kehooni. Tuntea kehoni sisältä ulospäin ja asettua kunnolla koko omaan kehooni, uskaltaa olla kehossani läsnä ja ”täyttää” se ääriään myöten. Kehosuhteen tukemiseen on tarjolla monenlaisia vaihtoehtoja. Itse olen esimerkiksi tanssinut, kotijoogannut ja venytellyt ja tehnyt TRE-harjoituksia. Liikun paljon kävellen, enkä tee sitä hallitakseni painoani, vaan koska nautin siitä.
Hyvää kehosuhdetta ja painokamppailusta luopumista on minulla tukenut myös ruokasuhteen selkeyttäminen ja yksinkertaistaminen. Syön tarpeeksi tavallista ruokaa, herkuttelen, en noudata tiukkoja ruokavalioita, en paastoa enkä laihduttele, en käy vaa´alla. En liiku ollakseni tietyn näköinen tai kokoinen.
Jos syömisessäni on ongelmalliseksi kokemiani aikoja, en rankaise itseäni tai ala kertoa itsestäni itselleni samoja vanhoja tarinoita.
On surullista miten pienenä painokamppailu meidät pitää. Onkin tärkeää uskaltaa nähdä mitä kaikkea meiltä jää näkemättä, tekemättä ja uskaltamatta, kun kutistamme itsemme painokamppailijan identiteettiin. Yleinen ajatusharha on se, että luovun painokamppailijan identiteetistä, kunhan ensin saavutan voiton. Todellinen voitto ei kuitenkaan tule tietyistä painolukemista, vaan luopumalla itsensä määrittelemisestä niiden kautta.
Meillä on paljon annettavaa tälle maailmalle: valomme, läsnäolomme ja luovuutemme – eikä millään näistä ole painomme kanssa yhtään mitään tekemistä.
Comments are closed.