Nykymaailman meno ei varsinaisesti tue sitä, että meille syntyisi syvä kontakti omaan itseen. Yhteyden tielle tulee nopeasti paljon erilaisia asioita, ulkopuolisia vaatimuksia, joiden myötä mieli alkaa siirtyä oman kokemuksen ja oman kehon ”ulkopuolelle”.
Sen sijaan, että meille muodostuisi omasta pintakerroksesta sisäänpäin syvä kokemus siitä, kuka minä olen, miten minä täällä olen, mitä haluan, mihin suuntaan haluan kulkea ja mitä minun sydämeni kaipaa, me liikummekin pinnalta ulospäin. Lähdemme poimimaan itsemme ulkopuolelta erilaisia viestejä siitä, keitä me olemme.
Me käymme kysymässä itseämme toisten ihmisten silmistä ja asenteista. Ja valitettavan usein vielä sellaisilta tahoilta, joiden katse ei kerro meille autenttista tarinaa meistä itsestämme.
Miksi nämä tahot eivät voi kertoa meille totuutta itsestämme?
Kun syvä kontakti itseemme puuttuu tai kontakti on hauras, me helposti haemme siihen sellaiset tahot, joilla on hyvin voimakkaat näkemykset meistä. Erilaiset esikuvat ja auktoriteetit tuntuvat tietävän kuinka meidän tulisi olla ja elää. Kun jokin ihminen, ideologia tai taho vaikuttaa selkeärajaiselta, päättäväiseltä ja ehyeltä kokonaisuudelta meidän herkkään tai jollain tavalla hauraaseen minuuteemme verrattuna, on helppo alkaa nojautua tai mukautua tuon tahon suuntaan, koska se omalla tavallaan tuo meille turvallisuutta.
Ongelmalliseksi tämä muuttuu, jos emme missään vaiheessa kunnolla malta tai uskalla pysähtyä itsemme äärelle. Huuhtoudumme mukana elämän virrassa ymmärtämättä kunnolla, kuka tai mikä määrittelee meitä. Omaa itseä ei ole kovin helppo hyväksyä, jos on koittanut aina ”hyväksyttää” sitä ulkopuolisilla.
Käsitys omasta voimasta tai kyvystä olla oman elämän auktoriteetti saattaa jäädä vajaaksi, jos käsitys itsestämme on toisten ihmisten näkemysten varassa.
Saat olla oman elämäsi auktoriteetti
Kokemukseni mukaan pääsemme autenttisempaan yhteyteen itsemme kanssa, kun, lakkaamme ponnistelemasta jatkuvasti oman ihmisyytemme pintakerroksesta ulospäin. Lakkaamme kuljettamasta omaa kokemusmaailmaamme itsemme ulkopuolella ja hakemasta sieltä vastauksia.
Pysähdymme ja olemisemme kääntyy sisäänpäin. Alamme syventää sitä kokemusta itse itsessämme, että kuka minä oikeasti olen.
Oman itsen äärelle pysähtymisessä voi olla erittäin tärkeää saada kokemus siitä, että meitä katsotaan hyväksyvästi ja kannustetaan oman totuuden äärelle.
Tämä voi tapahtua työskentelemällä luotettavan auttajan kanssa, osallistumalla sellaiseen henkisen kasvun piiriin, jossa muutkin ovat samojen kysymysten äärellä tai vaikkapa valikoimalla luettavaksi tai kuunneltavaksi sellaisia opuksia, joissa on armollinen, sydäntä puhutteleva viesti. Itsen äärelle pysähtymisessä on tärkeää sallia myös avun vastaanottaminen.
Suhtaudu epäilykseen lempeästi
On hyvä huomata, että usein meissä herää valtavasti epäilyä jo siinä pienessä pysähtymisen hetkessä, jossa haluaisimme asettua itsemme äärelle. Saanko pysähtyä? Olenko niin tärkeä itselleni, että saan? Saanko olla kysymässä näitä kysymyksiä? Eikö mun kuitenkin pitäisi olla tekemässä jotain muuta tärkeämpää? (Tuo viimeksi mainittu on ihan mun lemppari…) Kyseenalaistaminen on inhimillistä, mutta sen kanssa kannattaa olla lempeästi hereillä.
Kumpi on lopulta tärkeämpää: asettua itsen äärelle vaikkapa viideksi minuutiksi vai pestä koneellinen pyykkiä?
Koska niin se vain on, että oman totuuden ja oman sisäisen viisauden löytäminen, oman todellisen itsen rakentaminen, alkaa siitä, että pysähdymme oman itsemme äärelle. Näin meille muodostuu ajan myötä syvä sisäinen auktoriteetti omaan itseemme ja tarinaamme, emmekä ajaudu hakemaan vahvistusta itsellemme sellaisilta tahoilta, jotka eivät voi sitä antaa.
Mikä ihaninta, alamme avautua vastaanottamaan yhä enemmän meille hyväksi olevia asioita ja ihmisiä, jotka heijastavat meille takaisin sitä syvää totuutta itsestämme, mitä itsekin koemme olevamme. Tämä on yksinkertaisesti seurausta siitä, että todella tunnemme itsemme ja oman sisäisen totuutemme ja myös elämme niiden mukaisesti.
Comments are closed.