Ensin pysähdyt. Sitten antaudut hiljaisuudelle. Hiljaisuudessa antaudut kuuntelemaan itseäsi. Ja kuunnellessasi itseäsi antaudut sille, mitä todella haluaa nousta tietoisuuteesi.

Todellinen kontakti omaan itseen alkaa pysähtymisestä.

Pysähtymisessä olennaista ei ole sen kesto tai ulkoinen muoto: jokainen varmasti tietää minkälaista on meditoida tai tehdä rentoutusharjoitusta pysähtymättä niiden äärelle aidosti. Vastaavasti joskus pysähtyminen saattaa onnistua varsin kivuttomasti vaikka keskellä kiireistä päivää. Tärkeintä on siis se, tapahtuuko pysähtyessä sitä itseään, eli todellista seisahtumista.

Pysähtyminen on tietoinen valinta ja sen voi saavuttaa hyvin monella eri tavalla.

Pysähtyminen ei ole myöskään varattu vain niille, jotka joogaavat tai meditoivat, vaan jokainen voi löytää itselleen sopivan tavan pysähtyä.

En rehellisesti sanottuna usko siihen, että voimme mitenkään löytää todellista yhteyttä itseemme ennen kuin suostumme pysähtymään. Mikään metodi, retriitti, kurssi tai filosofia ei vie meitä lähemmäs itseämme, jos emme suostu hiljentymään oman itsemme äärelle.

Pysähtyminen ja hiljaisuudelle antautuminen tuo salamannopeasti esille kaiken sen, mitä koitamme välttää ja mitä emme halua nähdä. Näitä olisi usein paljon mukavampaa väistää johonkin kivaan henkistelyyn sen sijaan, että toteaisimme, että ”jaahas, olen taas tässä” tai ”tämmöistäkö täältä nyt nousee”.

Suora kontakti omaan itseen juuri siinä missä olemme juuri nyt, on ensiarvoisen tärkeää, koska se näyttää meille tämän hetkisen todellisuutemme. Ja todellisuutemme kanssahan me haluamme työskennellä, emme kulissien tai kivojen virikkeiden. 

Oman itsen äärelle pysähtymisen kauneus on siinä, että siitä tulee harjoituksen myötä tietynlainen sisäsyntyinen taito. Alammekin olla arjen askareissamme tietoisemmin läsnä itsellemme ja huomata helpommin mitä ja miksi tapahtuu. Pystymme herkemmin ja nopeammin vastaamaan omiin tarpeisiimme ja olemaan autenttisemmin läsnä myös toisille.


Tilaa minulta Yhteydenvoimapostia!

Comments are closed.