Outo vieras koputti oveeni.
–Hei mä olen Hellyys, vieras totesi.
Hieman oudoksuin tätä yllättävää visiittiä: eihän nykymaailmassa kukaan enää pyytämättä kylään tule.
–No, tule nyt sisälle sieltä eteisestä, tokaisin Hellyydelle
ja Hellyyshän tuli.
Kyllä vain. Toisillakin on oikeus omaansa, mutta sinulla on silti oikeus omaasi. Aivan totta: asioista ei ehkä ole olemassa absoluuttista totuutta, mutta silti sinulla on oikeus omaan totuuteesi sinun kokemuksestasi. Ja niinpä niin: tämä ja tuo taho ovat antaneet ymmärtää, että sinun totuudellasi ei ole väliä, mutta SILTI sinulla on oikeus omaan totuuteesi.
Toivottavasti tein pointin selväksi: se, miten sinä tunnet, koet, näet, aistit ja havaitset jonkin meneillään olevan, itseäsi koskevan asian, on sinun totuutesi siitä ja sinulla on todellakin oikeus siihen. Me emme muutu itsellemme todeksi ennen kuin oma totuutemme on meille totta ja sallittua.
Mukava juttu, jos tämä asia on sinulle täydellinen itsestäänselvyys. Ikävä kyllä se ei ole ollut sitä minulle, eikä se ole sitä todella monelle muullekaan. Miksi näin? Koska monet meistä on valmistettu tehtaassa, jossa perusasetuksiksi on annettu ”ymmärrän muita”. Lisätoimitusehtona on yleensä ”itseni kustannuksella”.
Miten ihmeessä sitä kuulisi paremmin? Nimittäin sydämen ääntä, intuitiota, alitajuntaa. Olemmehan oppineet uskomaan siihen, että asioilla on oltava järkevät perustelut ja niiden on toteuduttava loogisessa järjestyksessä. Vähintäänkin ”joku muu jossain” on sitä mieltä, että homma pitäisi saada äkkiä hanskaan, etenemään fiksusti ja filmaattisesti.
Jatkuva, junnaava ajattelu, päämäärää korostava pyrkiminen ja elämän kontrolloiminen harvemmin tuo sitä tulosta mitä toivomme. Sen sijaan – mahdollisuuden saadessaan – alitajunta kykenee tuottamaan monitahoisempia ja yllättävämpiä ratkaisuja kuin mihin tietoinen mielemme ikinä kykenee.
Meihin on hyvin syvälle iskostunut ajatus siitä, että painon hallinta on yhtä kuin elämän hallinta. Ja hyvä elämä on hallittua elämää. Väitän, että tämän seurauksena osa meistä kantaa mukanaan riittämättömyyden tunteita ja alitajunnassa myllertävää jatkuvaa ahdistusta siitä, että ”näille kiloille on kohta pakko tehdä jotain.”
Minkälaista elämämme olisi, jos kaikki se energia minkä käytämme painomme kanssa kamppailuun, vapautuisi käytettäväksi johonkin todelliseen ja merkitykselliseen? Suostumalla painokamppailijan identiteettiin juutumme nappuloiksi turhanaikaiseen peliin, jota kukaan ei koskaan voita.
Suhde itseen voi olla hyvinkin kimurantti, jos on tottunut arvottamaan itseään peilin tai vaa´an kautta. Itsekin olen kasvanut ympäristössä, jossa painolle on annettu valtavan paljon huomiota ja elin vuosia elämästäni ”ryhdistäytymisen ja romahtamisen luupissa”.
Olen sittemmin tehnyt päätöksen astua syvään ystävyyteen kehoni kanssa. Tällä ystävyydellä ei ole ehtoja. Enää en elä luupissa, enkä anna painoni määritellä ihmisarvoani.
Jos meillä olisi aito, hyvä suhde vihaamme, emme ottaisi niin paljon shittiä vastaan kuin mitä tänä päivänä otamme: odotukset elämän jokaisella osa-alueella ovat usein ylimitoitettuja ja kaikkeen pitäisi pystyä hymy huulilla. Kiltin tyttöyden vaatimus läpäisee koko yhteiskunnan ja kun kilttiä tyttöä alkaa ottaa pannuun, on kaikille kätevämpää, että hän ahdistuu tai masentuu. Nämä tunnetilat kun ovat passivoivia siinä missä viha pakottaisi meidät parketille, keskilattialle sanomaan, että ”ei jumalavita, nyt riittää!”.
Uskon, että moni meistä ei tutustu vihaansa oikeasti, koska olemme oppineet suhtautumaan vihaamme pelokkaasti, tukahduttaen. Viha saattaa olla ongelmallinen tunne varsinkin niin sanotusti tiedostavalle ihmiselle: olemme ehkä omaksuneet uskomuksen siitä, että hyvä tai ”henkinen” ihminen ei koskaan tunne vihaa. Tai jos vihaa sattuisikin nousemaan, on siitä pyrittävä pikimmiten eroon erilaisin tyynnyttävin metodein.
Jos olet aina hyvällä tuulella, hillitty ja ymmärrät muita, jos perusturvallisuutesi vaatii sen, että olet kaikessa samaa mieltä muiden kanssa, onko mahdollista, että sisäinen kiehuntasi menee itseltäsikin ohitse? Ehkä olet silloin niitä, joilla on jatkuvasti jotain psyykkistä tai fyysistä kremppaa, päätä särkee, niskat jumissa ja jokainen kausiflunssa poikasineen vierailee luonasi.